Länsimaisessa kulttuurissa olemme tottuneet pitämään luontoa ennemmin ihmisen käyttöön tarkoitettuna, järkeä vailla olevana resurssina, kuin aktiivisena toimijana. Uusi tutkimuksemme paljastaa kuitenkin, että uudistavaan viljelyyn siirtymää tehneet viljelijät muodostavat uudistavan kumppanuussuhteen luonnon kanssa ammatillisessa päätöksenteossaan. Tässä blogitekstissä tiivistän mitä tämä tarkoittaa käytännössä.

Viljelijällä on omaleimainen suhde luontoon

Viljelijän luontosuhde eroaa lähes kaikkien muiden ihmisryhmien suhteesta luontoon. Eron tekee se, että ammatikseen maata viljelevä työskentelee luonnon kanssa saadakseen elannon siitä. Lisäksi viljelijä usein asuu tilallaan tai sen läheisyydessä. Tällöin maatila on paitsi työpaikka, myös hyvin usein ylisukupolvinen koti. Suhde luontoon muodostuu siis vähintään kahdesta ulottuuudesta: ammatillisesta suhteesta sekä vapaa-ajan suhteesta.

Tutkimuksessamme havaittiin, että regeneratiiviseen eli uudistavaan viljelyyn siirtymää tehneet viljelijät kokevat syvää yhteyttä luontoon, ja tämä yhteys ohjaakin heidän päätöksiään. Tämä syvä suhde luontoon yhteydessä taloudellisen pakottavuuden kanssa aiheuttaa uudistavaan viljeyyn siirtymää tehneille viljelijöille ambivalentteja tunteita. Hälventääkseen tätä ristiriitaa, he muodostavat uudistavan ammatillisen kumppanuussuhteen luonnon kanssa päätöksenteossa (Regenerative Professional Partnership, käytän tästä suhteesta jatkossa lyhennettä RPP). RPP muodostuu kolmesta osasta, jotka ovat: 1) Viljelijän luontoyhteys ja luontosuhde, 2) Luonnon ja viljelijän toimijuus ja viljelijän roolit sekä 3) Luonnon ja viljelijän vuorovaikutus ja kommunikointi. Tässä artikkelissa tarkastelimme myös sitä, kuinka planetaarisen osallisuuden eettinen ulottuvuus ilmentyy viljelijöiden uudistavassa päätöksenteossa.

Seuraavissa kappaleissa esittelen RPP:n ja puhuessani viljelijöistä, tarkoitan tutkimukseni viljelijöitä, jos en toisin mainitse. Käsitettä luonto käytän kuvaamaan sitä kokonaisuutta, joka muodostaa maailman jossa elämme, kattaen sekä ihmisen että ihmisen ylittävän maailman, koska se oli viljelijöiden luontaisesti käyttämä sana.

Viljelijän luontoyhteys ja luontosuhde

Viljelijän ja luonnon yhteys on voimallinen. Sitä kuvaa tarve tukea kaikissa päätöksissä elämää ja välttää sen tuhoamista. Tätä yhteyttä voisi kuvailla jopa rakkaudeksi elämää kohtaan. Halu suojella elämää ja tukea sitä ei ollut riippuvainen tuotantosuunnasta tai -tavasta. Erityisesti maaperän elämä, varsinkin madot, nousivat usein esiin kaikkien viljelijöiden puheissa, mutta myös pölyttäjät olivat tärkeitä.

Seuraava lainaus kertoo siitä, miten tavanomaisessa tuotannossa oleva viljelijä pohtiva ruiskutusten ajankohtaa ekosysteemin hyvinvoinnin kannalta:

En ole viljellyt kevätrapsia vuosiin. En aio kuin pakkotilanteessa laittaa keväällä kylvettäviä rypsi/rapsikasvustoja, juuri siksi, koska ne tarvii ruiskuttaa kuoriaisten takia. En halua laittaa, koska en halua tuhota mitään eläimiä pellolta ruiskuttamalla, enkä oo käyttänyt kirvojakaan vastaan ruiskutuksia keväällä. En tiedä mitä ne aineet vaikuttaa maan pieneliöihin, mutta olettaisin että ne tuhoaa samalla tavalla sitä eliöstöä kuin kirvoja ja kuoriaisia. RF15

Puhuessaan luonnosta, viljelijät kokivat tarvetta olla siellä, erityisesti elävässä luonnossa.  Elävä luonto oli eloisa, vihreä, monimuotoinen ja energeettinen. Elävä maaperä koettiin tulevaisuuden turvaksi.

Syvä luontoyhteys muovaa myös viljelijöiden suhdetta luontoon, ja itse asiassa se on merkittävä suhteen muovautumiselle kumppanuussuhteeksi. Artikkelin nimi ”Nature is my tacit partner” tuli erään viljelijän lausahduksesta, jossa hän kuvaili luontoa hiljaiseksi kumppanikseen. Osa viljelijöistä kuvaili ystävyyssyhdettaan luonnon kanssa, erityisesti tuttujen puiden tai eläinten kanssa.

Kuitenkin ammatillinen suhtautuminen luontoon on välttämättömyys kun tuotetaan ruokaa ja tehdään käytännöllisiä ratkaisuja. Silloin luontyhteys ja elannonhankkiminen saattavat joutua ristiriitaan. Tämä ristiriita saattoi johtaa perustavanlaatuisiin pohdintoihin ja jopa muutokseen toiminnassa esimerkiksi haluna vähentää kemian käyttöä:

Kuuntelin webinaaria ja luennoitsija sanoi että hänen mielestään uudistava viljely on elämän puolella olemista, että ei yritetä aina tappaa. Sinä [haastattelija] olet puhunut siitä, ja monet muutkin, olen kuullut sen mota kertaa ennenkin… mutta jotenkin nyt vasta tuli sellainen, että se osui jotenkin niin nahkoihin; että se kun mä oon tota mieltä, mutta toimin edelleen toisella tavalla. RF04a

Joissain tapauksissa tämä ristiriita johti tekemään siirtymää uudistavaan viljelyyn, koska se nähtiin pakotienä omia arvoja vastaan toimimimiselle. Näin viljelijät pystyivät harmonisoimaan ja tasapainottaamaan luontoyhtyettään ja ammatillista suhdettaan luontoon.

Viljelijän ja luonnon toimijuus ja viljelijän roolit

Monet viljelijät kokivat olevansa osa luontoa ja haluavat toimia sen hyväksi. Tutkimuksemme paljasti, että viljelijät voivat yleisesti toimia kolmenlaisessa roolissa suhteessa luontoon (katso kuva alla).

Tämä jäsentely lähti kehittymään keskustelusta erään viljelijän kanssa kun kysyin, kokeeko hän olevansa osa luontoa:

Mä ehkä näkisin siinä kolme näkökulmaa. Näen, että olen osa sitä kokonaisuutta, et me ollaan yhtä. Siinä missä puu on jakautuvaa biomassa niin minä olen jakautuvaa biomassaa.

Toiseksi näen, että olen riippuvainen luonnosta, jolloin olen alisteinen siihen, tavallaan olen sen luonnon alapuolella.

Ja koska minulla on äly ja luovuus, niin olen sen luonnon yläpuolella semmosena creator-henkilönä. Miielestäni ei saa kieltää sitä ihmisen voimaa ja kykyä ja vaikutusta siihen, koska se on olemassa.

RF82

Kun kysyin viljelijöiltä luonnon todellista olemusta, mitä luonto on, kysymys osoittautui haasteelliseksi vastata, huolimatta siitä, että luonto on tärkein viljelijän kumppani. Pääosa kuitenkin pystyi vastaamaan kysymykseen, ja kuvaili luontoa kokonaisvaltaisilla termeillä. Osa koki luonnon olevan kaikki, tai kaikkeus. Osa kuvaili luontoa elävänä olentona (kuten Luontoäiti, Äiti Maa), jolla koettiin olevan oma tietoisuus, viisaus ja toimijuus. Toimijuutta kuvattiin muun muassa siten, että luonnon koettiin viestivän esimerkiksi ”kuiskaamalla, huutamalla, kertomalla” tai ”pitävän huolta omistaan” tai vastaavasti ”järjestämään asiat tavallaan”, jos ihmiset eivät osaisi asioita hoitaa parempaan tolaan. Eri ympäristöillä (metsä/pelto) koettiin myös olevan oma kielensä, ja niiden ymmärtämiseksi tuli olla harjaantunut. Eräs viljelijöistä totesi, ettei ymmärrä metsän kieltä, mutta peltoa hän ymmärtää.

Vuorovaikutus ja kommunikaatio

Luonto ja viljelijä vuorovaikuttavat vastavuoroisesti, mutta eri tavoin. Viljelijä tekee toimenpiteitä, joihin luonto vastaa omalla signaalillaan, jota taas viljelijä havainnoi ja aistii eri aisteilla (katso kuva alla).

Luokittelimme tutkimuksessa havainnoinnin viiteen eri ulottuvuuteen (alla).

Helpoimpia havainnoitavia ovat ulottuvuuksissa 1-3 olevat ilmiöt, kun taas ulottuvuudet 4-5 ovat haasteellisempia. Esimerkkejä helpoista havainnoitavista ovat liikkuvat asiat, kuten linnut ja muut eläimet, tuulen aiheuttama liike ja ajoneuvot. Sen sijaan ulottuvuuteen 5 sijoittuvat asiat, olivat vaikeasti havaittavia. Sinne sijoittui esimerkiksi joku, joka oli tärkeää kokonaiskuvan saamiselle, ja jonka voi saavuttaa vain olemalla paikalla päätöksentekoympäristössä. Tämä joku ei ole saavutettavissa valokuvista tai videosta, ja sen ehdotettiin liittyvän hienovaraisiin energioihin ja intuitioon.

Energiat nousivat esiin haastatteluissa useaan kertaan, huolimatta siitä, että niihin suhtauduttiin kaksitahoisesti; niiden olemassaolo tiedostettiin ja koettiin merkityksellisenä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa, mutta todennäköisesti niiden vaikeasti mitattavan luonteen vuoksi niistä koettiin hankalaksi puhua. Energioitten koettiin olevan signaaleja, ja eräs viljelijöistä ehdotti, että nämä energiat itse asiassa voisivat kantaa luonnon tarjoamaa tietoa: Niin onko se sitten just se että…[pohtii] ne energiat onkin sitten sitä… niinkun…. hmm…tiedon kantajaa tai jotakin sellaista? (RF04a).

Viljelijä viestii takaisin luonnolle tekemällä toimenpiteitä. Esimerkkejä suosituista toimenpiteistä oli valita kukkivia kasveja siemensekoituksissa sekä laitumille että aluskasveihin ja monimuotoisuuskaistoille, sekä pientareiden niittämättä jättäminen ja pajujen tai muiden kasvustojen säästäminen pölyttäjien ravinnoksi. Viljelijät kokivat, että haluavat antaa takaisin luonnolle, ja pelkkä hyödyntäminen tuntui vastenmieliseltä ajatukselta:

Se ajatus, että ihminen ottaa satoa, on minun mielestäni harmillinen. Tai se, että ihminen tekee väkisin. Mieluummin koittaisin ajatella niin, että luonto antaa satoa, ja sitten tavallaan ihminen suostuu myötäilemään sen luonnon reunaehtoja. RF03

Tärkeintä viljelyssä oli tehdä kokonaisvaltaisesti uudistavia päätöksiä, hakea tasapainoa ja harmoniaa sekä kehittää ammatillinen kumppanuussuhde luonnon kanssa. Viljelijät uskoivat, että siirtyminen uudistavaan viljelyyn on ainoa mahdollinen tapa toimia tulevaisuudessa, ja se tuottaa molemminpuolista hyötyä vahvistuneen resilienssin, monimuotoisuuden ja hiilensidonnan myötä. Näin myös kannattavuus ja sosiaalinen hyvinvointi lisääntyvät.

Keskustelu

Tutkimuksemme viljelijät pyrkivät toimimaan kanssaluojan roolissa luonnon kanssa. Heidän päätöksiään ohjaa halu tukea elämää, jopa rakkaus elämää kohtaan. Tämä rakkaus on myös planetaarisen rakkauden ilmentymä. Tämä rakkaus ohjaa päätöksiä kompassin lailla. Rakkaus elämää kohtaan vaikuttaisi olevan regenerativiisen eli uudistavan mielenmaiseman ytimessä. Edotamme, että ihmisen ja muun luonnon suhteessa huolenpidon (care) konsepti tulisi laajentaa tunnistamaan rakkauden perustavanlaatuiseksi teemaksi uudistavan viljelyn tutkimuksessa sekä transformatiivisessa kestävyysmurroksessa.

Tutkimuksemme tuo uudenlaisia avauksia ajatteluumme ja keskusteluumme liittyen luonnon toimijuuteen. Uudistavan ajattelun ytimessä on luonnon toimijuuden tunnustaminen, jonka vuoksi regeneratiivisuuden edistämiseksi tätä näkökulmaa tulee nostaa yhä ponnekkaammin esiin. Uudistava viljely ammentaa alkuperäiskansojen tavoista suhtautua luontoon ja vuorovaikuttaa sen kanssa. Samanlainen perusta on nähtävissä tutkimuksemme viljelijöiden ajattelussa ja kuvauksissa – huolimatta siitä, että siihen ei tietoisesti haastatteluja ohjattu.

Ehkä meidän tulisikin rohkeammin uskaltaa avata ajatteluamme siihen suuntaan, että tulevaisuuden viljelyssä entistä tärkeämpää olisi tehdä vuorovaikutteista yhteistyötä kumppanina luonnon kanssa, kuunnellen mitä se haluaa kertoa meille ja ottaen se mukaan päätöksentekoomme.

Tästä linkistä voit lukea tiedotteen tutkimuksesta

Sädeharju, S., Höyssä, M. & Salonen, A.O. “Nature is my tacit partner”: professional partnership in decision-making between Finnish regenerative farmers and nature. Agric Hum Values 43, 2 (2026). https://doi.org/10.1007/s10460-025-10817-x.