Muuttuvassa maailmassamme on monia samanaikaisia ongelmia, jotka vaativat ripeitä ratkaisuja ja toimimista planeettarajat huomioiden. Haastekerrointa ratkaisuille nostaa ongelmien systeemisyys, jolloin yhtä osaa muuttamalla ei voi ratkaista kokonaisuutta. Ongelmia ei voi myöskään ratkaista vain yksittäin, vaan kaikki systeemin osat ja takaisinkytkennät pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon.

Sain kutsun pitämään puheenvuoron 8.2.2024 Maa- ja metsätalousministeriön Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -aloitustilaisuudessa, joka avasi pitkän aikavälin strategiatyön tulevaisuuden ruuantuotannolle Suomessa. Oli kunnia päästä kylvämään ajatuksensiemeniä ratkaisuille kestävään ja kannattavaan ruuantuotantoon sekä tutkijana että maatilan arjen näkökulmasta. Avaan tässä ja tulevissa blogiteksteissä puheeni teemoja, alkaen viljelijöiden systeemisestä toimintaympäristöstä. Koko tallenne on katsottavissa tästä linkistä ja oma osuuteni alkaa n. 20min kohdalla.

Yksipuolinen tarkastelu tuottaa yksipuolisia ratkaisuja

Ratkaisut voivat vaikuttaa jopa naurettavan yksinkertaisilta, jos niitä katsoo vain yhdestä näkökulmasta. Syvemmälle kaivaessaan voi havaita, etteivät kaikki systeemin osatekijät olleetkaan suoraan näkyvissä.

Aikanaan tulevaisuudentutkimuksen kursseja tehdessäni, kuulin joidenkin opiskelijoiden keskustelevan siitä, kuinka Suomen ympäristöongelmat voitaisiin korjata lopettamalla maatalous Suomesta, ja tuomalla ruoka ulkomailta. 

Olin kauhuissani, samalla kun mietin, oliko se vitsi. Keskustelua hetken seurattuani tajusin, että jotkut ihmisistä todellakin ajattelevat noin. Ja kun asiaa ajattelee vain yhdeltä kannalta, niin toki ruuantuotannon negatiiviset vaikutukset Suomessa saataisiin poistettua tuolla ratkaisulla. Sillä vain poistettaisiin myös kaikki ne lukemattomat positiiviset ja elintärkeät vaikutukset, joita ruuantuotannolla meille kansallisesti on.

Lisäksi sillä siirrettäisiin ympäristöongelmia muualle yhteisen planeettamme alueella, ja aiheutettaisiin lisää ympäristöongelmia kuljetusten lisääntymisellä sekä lisäviljelysmaan tarpeella alueilla, joista siitä on pulaa muutenkin. Puhumattakaan sosiaalisista haitoista, talouden keikahtamisesta, täydellisestä riippuvuudesta ulkoisista resursseista, ja yhteiskuntamme resilienssin romuttamisesta.

Laiduntavien eläinten kadotessa häviäisi korvaamattoman arvokkaita perinnebiotooppeja, monet maatalousekosysteemien eliölajit kärsisivät myös. Toki ajan myötä luonto tasapainottuisi, mutta olisiko meistä jokaisesta oman ruuan kasvattajaksi tai metsästäjä-keräilijöiksi, mikäli ulkomailta ei saisi ruokaa? Ja ennen kaikkea: miksi meistä pitäisi olla?

Viljelijän systeeminen toimintaympäristö haastaa päätöksentekoa

Systeemiajattelua voisi kuvailla vaikkapa kykynä tunnistaa ja yhdistellä hyvin kompleksisessa systeemissä havaittuja osia kokonaisuudeksi ja pystyä pääsemään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen sen avulla (1). Systeemiajattelun tiedetään auttavan viljelijöitä parempaan päätöksentekoon mm. kerääjäkasvivalinnoissaan (2), kasvinsuojelussa (3) ja kokonaisvaltaisesti tilanpidossaan (4) sekä bioturvallisuudessa (5).

Systeemiajattelussa – kuten intuition käytössäkin – kokemuksella ja sisäisellä tiedolla on merkittävä rooli. Intuitio on tunnistettu viljelijöiden ensisijaiseksi päätöksentekotavaksi (6), joka on looginen seuraus sille, että monimuotoiset systeemit, kuten luonto, vaativat systeemistä ajattelukykyä (1).Tällaisissa tilanteissa intuitiolla on suuri merkitys päätöksenteossa, sillä usein tietoa on liian vähän tai liikaa saatavilla, ja/tai päätöksenteon aika on rajallinen.

Systeemiajattelun kyky ei kuitenkaan ole kaikille yhtä luontaista, ja hyvien systeemiajattelijoidenkin pitää kehittää taitoaan jatkuvasti. Systeemiajattelun hyödyntäminen päätöksenteossa on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää, koska ratkaistaksemme kompleksisia ongelmia, meidän on sekä ymmärrettävä eri päätösten kytkeytyminen toisiin päätöksiin, että pystyttävä hahmottamaan niiden seuraukset yksittäisinä ja yhdessä.

Voisin jopa väittää, että kyky systeemiajatteluun on edellytys tulevaisuuden maatalouden toimijoille. Väitteeni pohjaksi esitän kuvauksen viljelijän toimintaympäristöstä:

Montako muuta ammattia tiedätte, jossa yrittäjän pitäisi kyetä ottamaan huomioon tällainen systeeminen kokonaisuus päätöksenteossaan, jossa keskeisenä osatekijänä on elävä monimuotoinen kokonaisuus, luonto?

Ja ajatelkaas, moni viljelijä on halunnut ryhtyä maanviljelijäksi ammatin käytännönläheisyyden vuoksi. Kuitenkin byrokratiaa on valtavasti ja digitalisaatio kattaa lähes kaikki tämän toimintaympäristön osat, eivätkä asiat ole menneet aina helpompaan suuntaan.

Samaan aikaan kun meidän tulisi kyetä ajattelemaan suuresti ja toimimaan globaalisti planeettarajoissa, tulisi myös pystyä pienentämään ajattelua henkilökohtaisen elämän tasolle, jossa jokaisen viljelijän oma tila ja elämäntilanne on uniikki kokonaisuutensa.

Ruuantuotanto osana ruokajärjestelmää eli ruokasysteemiä

Eräs ihmiskunnan suurimmista huolenaiheista on planetaaristen rajojen jatkuvan ylittämisen tuntemattomat seuraukset. Ruuantuottajille lankeaa tässä kokonaisuudessa varsin mittava rooli; maataloudella on globaalisti osuutensa rajojen ylittämisessä, mutta käänteisesti sillä on valtava potentiaali tuottaa ruuan lisäksi sosiaalista hyvinvointia, hillitä ilmastonmuutosta ja elvyttää ekosysteemejä. Ruokaa tuotetaan kuitenkin ruokajärjestelmässä ja -järjestelmälle. Ongelmat, joita käsillämme on, ovat ruokajärjestelmän läpäiseviä, eivät ruuantuotantoon rajoittuvia.

Aiempaa kuvaa katsoessa on helppo ymmärtää, että vaikka kaikki viljelijät muuttaisivat toimintaansa johonkin haluttuun suuntaan, ei pelkästään sitä muuttamalla pystytä saavuttamaan muutosta koko ruokajärjestelmässä.

Onko siis pelkän ruuantuotannon muutoksella merkitystä ruokajärjestelmään systeemisesti ajateltuna? Koska systeemi on yksi kokonaisuus, vaikuttaa yhteen osaan kajoaminen koko systeemiin. Osilla taas ei ole virkaa ilman kokonaisuutta. Jonkun osan puuttuminen, tai toimiminen liikaa tai liian vähän, tuo epätasapainon systeemiin. Helppo, ja jokaiselle tuttu esimerkki on keho, joka on systeeminen kokonaisuus. Jonkin elimen toimintahäiriö vaikuttaa koko kehoon, ja toisaalta, yhtä kehonosaa ei voi hoitaa vaikuttamatta koko kehoon.

Väitän, että ruuantuotannon tulevaisuutta ei voida irrottaa ruokajärjestelmän tulevaisuudesta. Siksi niitä on kehitettävä kokonaisuutena.

Palataan tulevaisuudentutkimuksen kurssilaisten ratkaisuehdotukseen ruuantuotannon lopettamisesta Suomessa. Riittävätkö meille vaihtoehtoiset tulevaisuuden tavat tuottaa ruokaa? Olisiko kokonaisuutta tarkastellen kestävämpää tuottaa ruoka ulkomailla ja tuoda se sitten tänne?  Eipä se taida olla näin.

Systeemisiä ongelmia ei voi ratkaista lineaarisella ajattelulla. Se vain pahentaa ongelmia. Emme voi porata reikiäkään vasaralla, koska se on tarkoitukseen sopimaton työkalu.

Mutta mikäli ruuantuotannon halutaan pysyvän Suomen maaseudulla, kuten toivon, on otettava viljelijän hyvinvointi ja sen taustatekijöiden huomioiminen vakavasti, sekä ryhdyttävä aktiivisiin toimiin sen parantamiseksi.

Viljelijöiden hyvinvoinnin kannalta keskeisiä asioita ovat toimintaympäristökuvasta löytyvät maaseudun autioituminen ja paikallisyhteisöjen heikkeneminen sekä ihmisten etääntyminen ruuantuotannosta. Nämä ovat kytköksissä kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin, jossa huomioidaan taloudelliset, inhimilliset ja ympäristönäkökulmat. Näistä asioista lisää seuraavissa blogiteksteissä.

Lähteet:

1. Lalani, B., Gray, S. and Mitra-Ganguli, T. 2023. Systems Thinking in an era of climate change: Does cognitive neuroscience hold the key to improving environmental decision making? A perspective on Climate-Smart Agriculture. Frontiers in Integrative Neuroscience. 17:1145744. doi: 10.3389/fnint.2023.1145744
2. Bardenhagen, C. J., Howard, P. H., and Gray, S. A. 2020. Farmer mental models of biological pest control: associations with adoption of conservation practices in blueberry and cherry orchards. Front. Sustain. Food Syst. 4:54. doi: 10.3389/fsufs.2020.00054
3. Church, S. P., Lu, J., Ranjan, P., Reimer, A. P., and Prokopy, L. S. 2020. The role of systems thinking in cover crop adoption: implications for conservation communication. Land Use Policy 94:104508. doi: 10.1016/j.landusepol.2020.104508
4. Mann, C., J. R. Parkins, M. E. Isaac. and K. Sherren. 2019. Do practitioners of holistic management exhibit systems thinking?. Ecology and Society 24(3):19.
   https://doi.org/10.5751/ES-11092-240319
5. Pao. H-n., Jackson E, Yang. T-s., Tsai. J-s., Sung. WHT. and Pfeiffer. DU. 2022. Determinants of farmers’ biosecurity mindset: A social-ecological model using systems thinking. Front. Vet. Sci. 9:959934. doi: 10.3389/fvets.2022.959934
6. Nuthall, P. 2021. Demystifying intuition as the main decision system used by farmers. CAB Reviews. 16, 010. doi: 10.1079/PAVSNNR202116010