Keskustelin haastatteluissa viljelijöiden kanssa tulevaisuudesta; pystymmekö ihmiskuntana ratkaisemaan kriisejä, ja mitä heidän nähdäkseen on odotettavissa. Vastaukset olivat äärimmäisen mielenkiintoisia, ja aion kirjoittaa yhden tutkimusartikkelin aiheesta.
Keskusteluissa sivuttiin usein toivoa. Erään viljelijän sanoja lainatakseni: Jos meillä ei olisi toivoa, ei meillä olisi mitään. Tällä hetkellä usko tulevaan horjuu monilla ihmisillä. Miten saisimme valettua kestävämpää toivon perustaa ja uskoa parempaan tulevaisuuteen myllertävän maailman keskellä?
Tässä blogiartikkelissa liikutaan toivon ja uskon teemoissa – pääaineeni, sosiaalipedagogiikan näkökulmasta yhteisöjen roolia korostaen. Kuten blogiteksteissäni aiemminkin, havainnot pohjautuvat analysointivaiheessa oleviin haastatteluihin, ja ovat näin ollen omia ajatuksiani tutkimusmatkan varrelta.
Mikä ihmeen resilienssi?
Törmäsin resilienssiin (muutosjoustavuus, muutoskestävyys) ensimmäistä kertaa psykologian opinnoissani kymmenisen vuotta sitten, ja aihe kolahti minulle heti. Koska ihmismielen koukerot ovat erityinen kiinnostuksenkohteeni, oli kiehtovaa pohtia sitä, miksi joku ikään kuin kelluu elämän aallokossa korkin lailla, ja toinen uppoaa syvyyksiin.
Resilienssi on alun perin fysiikassa kappaleen puristuskestävyyttä sekä sen palautumista kuvaava termi, joka on laajentunut kuvaamaan yksilön tai yhteisön selviytymistä vaikeista kokemuksista sekä palautumista niiden jälkeen ennalleen ja jopa nousemaan uuteen kukoistukseen. 1,2
Resilienssi ei kuitenkaan tarkoita pelkkää selviytymistä, vaan se on myös sietokykyä, kehittymistä ja oppimista. Parhaimmillaan kriisin kohdatessaan resilientti yksilö tai yhteisö kehittää uudistavia toimintatapoja vanhojen kestämättömien tilalle.3 Akuuttien kriisien lisäksi resilienssiä tarvitaan pitkäkestoisissa muutoksissa, juuri sellaisissa, joita nyt planeetallamme kohtaamme.
Resilienssi on keskeisimpiä, ellei keskeisin toimintakykyä ylläpitävä ja palauttava prosessi.
Toivoa antavaa on, että resilienssi ei ole jotain, mitä joko on tai ei ole, vaan sitä voidaan aktiivisesti tehdä 4 jolloin resilienssin vahvistaminen on mahdollista.
Tällöin jokaisella yksilöllä ja yhteisöllä on mahdollisuus muovata itsestään kelluva korkki, joka pääsee pintaan rajuissakin myrskyissä.
Näen resilienssin rakentamisen ja vahvistamisen olevan uudistava prosessi, jota voidaan tuottaa yhteisöissä. Muistutukseksi lainaus aiemmasta blogiartikkelistani:
Uudistavuus on päättymätön prosessi, joka korjaa vaurioita ja parantaa jatkuvasti jo olemassa olevaa.
Sosiaalinen tuki ja yhteisöihin kuuluminen itsessään vahvistavat resilienssiä kokonaisvaltaisesti, tuomalla ihmiselle kuuluvuuden ja osallisuuden tunnetta, vahvistaen toimijuutta sekä tarjoamalla yhteisön tukea elämän vastoinkäymisissä. 5
Ihmisen on vaikea pärjätä yksin vaikeissa tilanteissa, siksi uudistavuuden periaatteiden mukaan toimivat yhteisöt ovat arvokkaampia kuin mikään muu voimallisten muutosten hetkellä. Kysyin, millainen merkitys on varautumisen kannalta yhteisöillä:
Tosi iso merkitys. Joo. Ehdottomasti. Ihminen ei yksin pysty varautumaan kaikkeen ja olemaan valmis kaikkeen.
CARF14
Vahvojen yhteisöjen merkitys nousi esiin monissa keskusteluissa. Toisaalta on realistista nähdä mitkä ovat reunaehdot, omat vaikutusmahdollisuudet, ja mitkä asiat ovat perustavanlaatuisen tärkeitä.
Koska olemme riippuvaisia isommista järjestelmistä, niin jos ei ole mitään resilienssiä itsellä reagoida tai varautua, on aina jonkun toisen armoilla.
CARF09
Toisaalta, ihminen voi vaikuttaa vain omaan ympäristöönsä ja siinä tehdä parhaansa. Siinä se ratkaisun avainkin ehkä olisi, että ne yhteisöt olisivat vahvoja. Kunnat kylät, me yhteiskuntana, kansakuntana oltaisiin vahvoja.
Tuettaisiin toisiamme, pyrittäisiin siihen, että meidän luontosuhdekin olisi sellanen, että se pystyisi kannattelemaan meitä täällä.
Omavaraisuus oli yksi keskustelujen aihe, ja se on kiinteä osa resilienttiä yhteiskuntaa. Kysyin, onko omavaraisuus tärkeää:
Kyllä se on tärkeää. Sitä pitää kehittää. Minun mielestäni vähemmän ja vähemmän voidaan olla riippuvaisia sitä, mitä tulee toiselta puolelta maapalloa. Enemmänkin se voi olla lisäjuttu, mutta se perusta pitää toimia paikallisesti.
CARF19
Kun hahmottelee millainen olisi tulevaisuudessa hyvin toimiva yhteiskunta, sen perustana näkisi mieluusti uudistavat yhteisöt. Tällaisien yhteisöjen ytimessä ovat uudistavasti viljellyt maatilat, jotka toimivat vuorovaikutuksessa koko ekosysteemin kanssa.
Ja sekin, että omavaraisuus ulottuisi myöskin tilan ulkopuolelle, että olisi mahdollisuus ruokkia meidän kylä. Ja se olisi hyvinkin mahdollista, koska kyllä maa tuottaa kivasti, kun siitä pidetään huolta.
CARF19
Ainoa huoli olisi siitä, että kokonaisuus toimisi.
Se voisi toteutua niin, että me ruokkisimme useita perheitä ympäristössä, ja he toisivat jotain muuta tilalle; osaamista tai mitä ikinä. Siinäkin mielessä tarvitaan monitahoista ajattelua.
Usko ja toivo
Toivo on tutkimuksissa havaittu resilienssin perustaksi ja sillä on keskeinen merkitys myös toiselle resilienssitekijälle, autonomian tunteelle. 6, 7, 8, 9, 10 Usko taas vanhan sanonnan mukaan siirtää vuoria, ja se kulkeekin käsi kädessä toivon kanssa, ollen toimintaan auttava elementti.
Haastatteluissa nousi esiin monenlaisia toivon ja toivottomuuden teemoja. Vaikka jokainen kertoi olevansa toiveikas, että asiat lopulta järjestyvät parhain päin, se ei tarkoittanut silmien sulkemista tosiasioilta.
Ehkä syy, miksi toivo kuitenkin oli läsnä vahvasti, liittyi toivon aktiiviseen luonteeseen.
Toivo ei ole passiivista optimismia, vaan tavoite paremman tulevaisuuden aktiivisesta saavuttamisesta yksin tai yhdessä muiden kanssa.6
Toivon ylläpitämiseksi tärkeää onkin keskittyä parhaaseen mahdolliseen tulevaisuuteen ja sen luomiseen, eikä antaa toivottomuudelle jalansijaa. Nämä viljelijät kokivat olevansa kykeneviä tekemään asioita oman ja yhteisen tulevaisuutemme eteen.
Kun huomaa, että luonto voi paremmin, ja miten se vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Henkiseen hyvinvointiin. Kaikella sillä on merkitys…
CARF06
Haluan edesauttaa niitä asioita. Se on aivan mahtavaa, että maanviljelyllä saa kohennettua asioita ympäristössä, jotka ovat voineet huonosti – johtuen yleensä ihmisistä.
Missä vaiheessa Suomi ja suomalaiset ottavat kopin siitä, että luonto ja maanviljely ovatkin vahvuus eivätkä heikkous?
Olemme kokeneet poikkeuksellisia kasvukausia jo kuusi peräkanaa, eikä enää oikeastaan osata sanoa, mikä on se normaali. Muita muutoksia maatalous on kohdannut uuden ohjelmakauden myötä sekä erilaisien kriisien kautta. Haastattelemani viljelijät kuitenkin pitivät uudistavaa viljelyä parhaana mahdollisena keinona pärjätä muuttuvissa olosuhteissa, ja huolenaiheet usein liittyivätkin muihin asioihin, kuin ilmastonmuutokseen tai maatalouspolitiikkaan. Eräs viljelijöistä vastasi kysymykseeni, huolettaako tulevaisuudessa jokin asia:
Varmaan se, että ihmisten huoli tulevaisuudesta voi kääntyä torjumiseksi ja populismiin haksahtamiseen. Jos tulevaisuus on liian pelottava, ihmismielelle voi olla helpompaa sulkea ahdistava asia kokonaan pois, ja alkaa jotenkin elää hetkessä.
CARF22
Aktiivinen toimijuus paremman tulevaisuuden tekemiseksi kuitenkin oli läsnä:
Sen takia olisi tärkeää yrittää luoda toivoa. Että tulevaisuus ei ole pelkkää luopumista ja uhkakuvia. Ja että kyllä me pystytään tekemään paljon. Ja että ei ehkä kannata luovuttaa.
CARF22
Usein kuulee sanottavan, että ei kannata tehdä mitään, kun ei kuitenkaan voi yksittäisenä ihmisenä vaikuttaa asioihin. Voimmeko me kuitenkaan jättää yrittämättä parastamme? Mitä, jos esivanhempamme olisivat päättäneet lakata yrittämästä? Mitä järkeä olisi ahertaa päivästä toiseen, jos lopputulos olisi jo taputeltu häviöksi?
Ehkä tärkeämpää kuin pohtia sitä, miten huonosti asiat ovat, olisi keskittyä näkemään hyvä ja vahvistaa yhteisöjämme.
Päättää ryhtyä aktiivisesti kannustamaan muita, iloitsemaan yhdessä ja seisomaan rinnalla harmaina hetkinä.
Vaikka emme pystyisi muuhun, voimme aina pitää yllä toiveikkuuden mielialaa, ja toimia myötätuntoisesti itseämme, muita ihmisiä sekä koko planeettaamme kohtaan. Nähdä ennemmin mahdollisuudet kuin uhat, ja uskoa siihen, että luomme tulevaisuutta teoillamme. Meitä parasta toivovia on varmasti enemmän kuin pahinta, eikä jälkimmäisille pidä antaa valtaa levittämällä toivottomuuden viestiä ympärilleen.
Itse ajattelen, että olemme parhaaseen tulevaisuuteen tähtäävän aktiivisen toiminnan sekä toivonkipinän velkaa planeetallemme ja jälkipolvillemme. Ja sitä haluan pitää yllä, kuten tämä viljelijä.
Eikö se niin ole, että toivoa ei saa koskaan menettää? Jos sen menettää, niin sitten se on vähän niin kuin luovuttaminen.
CARF02
Kyllähän aina saa toivoa.
Lähteet:
1. Poijula, S. 2018. Resilienssi. Muutosten kohtaamisen taito. Helsinki: Kirjapaja.
2. Novak, V. M., Fernandez-Anez, N. ja Shiraishi, K. 2017. Rethinking resilience planning: from problems to potential. International Journal of Disaster Resilience in the Built Environment, 8(4), 412-424. DOI: 10.1108/IJDRBE-04-2015-0024
3. Folke, C., Biggs, R., Norström, A. V., Reyers, B. & Rockström, J. 2016. Social-ecological resilience and biosphere-based sustainability science. Ecology and Society, 21(3), 41. http://dx.doi.org/10.5751/ES-08748-210341
4. Barton, M. A., Christianson, M., Myers, C. G. & Sutcliffe, K. 2020. Resilience in action: leading for resilience in response to COVID-19. BMJ Leader Published Online First: [18.9.2020]. DOI:10.1136/ leader-2020-000260
5. Nivala, E. ja Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Helsinki: Gaudeamus.
6. Mullin, A. 2019. Children’s Hope, Resilience and Autonomy. Ethics & Social Welfare, 13(3), 230-243. https://doi.org/10.1080/17496535.2019.1588907
7. . Goodman, F. R., Disabato, D. J., Kashdan, T. B. & Machell, K. A. 2017. Personality Strenghts as Resilience: A One-Year Multiwave Study. Journal of Personality, 85(3).
8. Casarejos, F. 2020. Casting Long-Term and Regenerative Perspectives on Global Sustainability through Systems and Resilience Thinking. Sustainability. 12:1230 DOI:10.3390/su12031230
9. Marque, S. C., Lopez, S. J. & Pais-Ribeiro, J.L. 2011. Building Hope for the Future: A Program to Foster Strenghts in Middle-School Students. Journal of Happiness Studies, 12, 139-152. https://doi-org.ezproxy.uef.fi:2443/10.1007/s10902-009-9180-3
10. Bryant, J. & Ellard, J. 2015. Hope as a form of agency in the future thinking of disenfranchised young people. Journal of Youth Studies, 18, 485‒499.
Käytetyt lainaukset ovat haastatteluaineistostani.
Intuitio - päätöksenteon apurini 