Aika ja raha, kaikkiahan ne kiinnostaa.

Tämä oli vastaukseni työhaastattelukysymykseen, kun aikoinaan vastavalmistuneena agrologina hain töihin maatalouden vesiensuojeluhankkeeseen. Kysymys kuului, miten aion saada viljelijät mukaan lannan parempaan hyötykäyttöön liittyvään hankkeeseen.

Sain työpaikan, tein parhaani, ja toivoin onnistuneeni liikauttamaan asiaa yhteistyössä viljelijöiden kanssa hitusen parempaan suuntaan. Itselleni kokemus oli arvokas alkusysäys työuralleni viljelijäyhteistyön parissa, ja olen kiitollinen kaikille tuolloin kohtaamilleni ihmisille.

Ajan ja rahan merkitys on konkretisoitunut sen jälkeen sekä työssä viljelijöiden kanssa että omassa elämässäni. Molemmista on usein vajetta, ainakaan kumpaakaan ei ole liikaa. Miten saada molemmat riittämään niin, että elämä olisi laadullisesti hyvää?

Kuuntelen nyt uudelleen tutkimustani varten maaliskuussa 2023 tekemiäni Carbon Action -viljelijöiden haastatteluja. Samalla kertaa innostuneena, mutta myös nöyränä elämän edessä. Kukaan meistä ei säästy kolhuilta, eikä kenelläkään ole loputtomasti aikaa.

Rahaa voimme säästää tai tehdä lisää, mutta aikaa voimme vain käyttää. Jopa tuhlata.

Usein luullaan, että maajussit ajattelevat vain rahaa. Ja tietenkin viljelijät puhuvat taloudesta. Se on enemmän kuin luonnollista, sillä maanviljely on paitsi ruuan tuottamista meille kaikille, myös elinkeino. Lähes kaikille viljelijöille maatila on myös elinympäristö, ja viljely sieluun asti juurtunut tapa elää.

Raha ei kuitenkaan ole ainoa merkityksellinen asia maanviljelijän elämässä. Vai monenko muun elämässä raha näyttelee absoluuttista pääosaa? Jos ihminen kokee merkityksettömyyden tunnetta, käyttää kaiken aikansa selviytymiseen, tai joutuu tekemään arvojensa vastaista työtä, ei rahan voima kanna loputtomiin.

Moni haastattelemistani viljelijöistä puhuu riittävyydestä. Aina ei tarvitse pyrkiä maksimiin, jos riittävällä voi saada sopivan tasapainon.

Se liittyy myös siihen, millaiset ne oman elämän vaatimukset on; paljonko haluaa käydä etelässä ja millaisella autolla haluaa ajaa ja muuta.

Se on asioiden, esimerkiksi talouden tasapainottamista. Jos tulot ja menot ovat oikeassa balanssissa, ja siitä jää vielä yksityistalouteen riittävästi, niin se on silloin jo hyvä. Sitä voi toki kehittää ja haluammekin sitä kehittää. Kyllä me siinä mielessä ollaan talousihmisiä.

CARF04

Talous on monitahoinen kokonaisuus, jossa ajatellaan kuluja, säästöjä, tuloja ja aineettomia vaikutuksia. Aineettomat hyödyt ovat vaikeita mitata rahassa, mutta niiden arvo voi olla mittaamattoman suuri. Aika on asia, jota on vaikeaa sijoittaa vain yhteen lokeroon talouden kokonaisuudessa.

Vaikka työtunnille voidaan laskea hinta, on tunnin arvo erilainen sen käyttötavasta riippuen.

Kaikessa ajankäytössä ei edes ole taloudellisessa mielessä järkeä, mutta se ruokkii hyvinvointiamme. Miksi esimerkiksi niittäisi käsin heinää lampaille, vaikka sen voisi tehdä koneellisestikin, jos se ei tuottaisi mielihyvää?

Maanviljely ei ole työ, jonka voisi laittaa illoiksi ja viikonlopuiksi syrjään ja unohtaa. Maanviljelijyys on osa identiteettiä, aivan kuten minulle tutkijuus, jota en voi laittaa kaappiin odottamaan parempaa hetkeä. Se asuu minussa ja työskentelee sisälläni koko ajan, tahdoinpa tai en. Katson maailmaa intohimoni, eli tutkimukseni laseilla. Samoin tutkimani maanviljelijät elävät oman elämäntapansa kautta.

Moni viljelijä kamppailee riittämättömyyden tunteen kanssa. Tutkimukseeni osallistuvat viljelijät ovat leimallisesti helposti innostuvia ihmisiä. Tällaisella ihmistyypillä on ulkopuolisten mielestä käsittämättömästi enemmän aikaa kuin muilla, ja he näyttävät olevan mukana ihan kaikessa.

Erityisesti tilojaan aktiivisesti kehittävillä viljelijöillä onkin usein lukemattomia rautoja tulessa. Silloin tasapainoilu työn, perheen ja muiden velvollisuuksien välillä vaatii venymistä.

Kun on työn kautta paljon juttuja ja vapaa-aika on olematon, tulee riittämättömyyden tunnetta.

Kun vietti on niin voimakas itsellä, mutta elämässä on kuitenkin muutakin. Miten saan järjestymään kaiken, että olisi aikaa perheelle, aikaa osallistua harrastamiseen, ja ettei jatkuva paine olis niin valtava?

Samalla tiedostaa sen, että tämä [uudistava viljely] on valittu polku ja sitä kuljetaan. Tavoitehan on, että elämänlaatu tässä paranee.

CARF06

Tarvitsemme tulevaisuudessakin viljelijöitä, jotka jaksavat kehittää tilojaan ja tuottaa meille ruokaa. Erilaiset aikaamme ja planeettamme tilaan liittyvät tekijät vaikeuttavat viljelyä. Samalla, kun muutokset vellovat kuumina, viljelijän on pystyttävä parantamaan ja vaalimaan peltojensa kasvukuntoa, kouluttautumaan lisää, hoitamaan töitä ja perhettä sekä selviytymään ennakoimattomasti muuttuvan byrokratian pyörteissä.

Ajankäyttö on kuitenkin vaikea hallittava, koska viljelijän työ perustuu paljon erilaisille kausitöille sekä odottamattomille tapahtumille. Omaa ajankäyttöään voi olla hankalaa miettiä kriittisesti, koska kaikki tekeminen tuntuu tärkeältä. Asiaa voi miettiä käänteisesti. Mihin ainakin haluan, että aikani riittää? Mihin käytän aikaani nyt? Onko jotain, mikä ei ole tärkeää juuri nyt? Tulevaisuustietoinen ajankäytön suunnittelu on tärkeää, jotta ymmärtää omien valintojensa seuraukset.

Pahinta on sitkuttelu (teen sitten kun on aikaa). Koskaan ei tule sitä hetkeä, jolloin sitku toteutuu. Että olisikin maagisesti aikaa ja voimia tehdä sitä kaikkea, mitä haluaisi, mutta nyt ei voi.

Meillä ei ole milloinkaan muita hetkiä käytettävänä kuin nyt.

Aikaa ei voi tehdä lisää, mutta jotain voi vähentää, jotta aika jakaantuisi pääosin laadullisesti hyvin. Omia havaintojani siitä, mihin menee aikaa enemmän kuin toivoisin:

• Ruudut syövät aikaa ja näivettävät ihmistä – samalla, kun ne tarjoavat valtavasti mahdollisuuksia kehittää, oppia, olla yhteydessä muihin ja rentoutua.
• Byrokratia ja erilaiset paperinpyörityspakot.
• Turhat työt, kuten tavaroiden etsiminen ja kiireessä syntyvän hosumisen paikkaaminen.
• Perusarki kodinhoitotöineen.

Listasta kolmeen voin vaikuttaa paljon itse, yhteen vähemmän.

Omassa työssäni olen saanut oppia, miten keskeinen merkitys on kohtaamisilla muiden ihmisten kanssa. Viljelijäryhmät, joissa voi vapaasti vaihtaa ajatuksia ja kehittää toinen toisensa osaamista, ovat korvaamattomia. Tapaamiset vievät aikaa, mutta vastineeksi niillä on valtava arvo.

Siksi haluan järjestää aikani niin, että kohtaamiset mahdollistuvat. Kannustan kaikkia muita samaan, vaikka lähteminen tuntuisi joskus vaikealta. Omatkin ajatukset selkeytyvät muiden kanssa keskustellessa.

Tämä paradoksi vaivaa minua: Haluaisin elämää, jossa olisi aikaa pysähtyä hetkeen ja vaihtaa ajatuksia tuttujen kanssa. Tehdä rauhassa töitä ja nauttia puutarhanhoidosta. Opetella tekemään itse juustoa ja kehräämään lampaanvillasta lankaa. Kuljeskella laitumella ja metsissä ihailemassa luonnon ihmeitä. Tuijotella tulta ja kuunnella aaltoja.

Kuitenkin aina valitsen sulloa elämäni täpötäyteen niin, että pysähtyminen hetkeen vaatii jonkun muun asian siirtämistä eteenpäin.

Toisaalta, arki on täynnä minimaalisia hetkiä, jolloin koen kaiken olevan täydellisesti.

Kun ihailen eläimiä monilajisena kukkivalla laitumella, tai nauran lapsen hienolle oivallukselle. Kun keltainen hämähäkki kiipeää kädelläni, tai kohtaan rakkaan ihmisen katseen. Oikeastaan kaikki haaveilemani asiat ovat jo läsnä, vaikka eivät joka hetki.

Mitä jos olenkin luonut itselleni tavoitteen jostain ajankäytön ihanteesta, jota en oikeasti edes halua? Ehkä tärkeää olisikin oppia tunnistamaan ne täydellisyyden mikrohetket elämässä ja ottaa niistä maksimaalinen hyöty irti. Ehkä kyse ei olekaan radikaaleista muutoksista, vaan näkökulman vaihtamisesta?